Pe 17.10.2025

Ap. t. 23:23-30

23Komentaja kutsui sitten kaksi sadanpäällikköä ja sanoi: ”Pitäkää yön kolmannesta tunnista alkaen kaksisataa jalkamiestä valmiina marssimaan Kesareaan. Ottakaa lisäksi seitsemänkymmentä ratsumiestä ja kaksisataa keihäsmiestä. 24Varatkaa myös Paavalille ratsuja ja viekää hänet vahingoittumattomana maaherra Felixin luo.” 25Sitten komentaja kirjoitti maaherralle näin kuuluvan kirjeen: 26”Claudius Lysias tervehtii hänen korkea-arvoisuuttaan maaherra Felixiä. 27Tämän miehen ottivat juutalaiset kiinni ja olivat tappaa hänet. Minä kuitenkin menin sotilaineni paikalle ja pelastin hänet, kun sain tietää, että hän on Rooman kansalainen. 28Saadakseni selville, mistä juutalaiset häntä syyttivät, vein hänet heidän neuvostonsa eteen. 29Siellä totesin, että syytteet aiheutuivat heidän lakiaan koskevista kiistakysymyksistä. Mistään sellaisesta häntä ei syytetty, mistä seuraisi kuolemantuomio tai vankeusrangaistus. 30Koska tietooni on tullut, että tätä miestä vastaan on vireillä salahanke, lähetän hänet nyt viipymättä sinun luoksesi. Niille, jotka häntä syyttävät, olen myös tehnyt tiettäväksi, että heidän on esitettävä syytteensä sinun edessäsi.”

Komentajan käsistä maaherran eteen

Komentaja Claudius otti täydestä todesta Paavaliin kohdistuneen väijytysuhan. Sen ennakoimiseksi tarvittiin mahtavat valmiustoimet. Sotajoukon jalka-, ratsu- ja keihäsmiehineen oli viisaampi liikkua pimeässä. Toimeksianto oli selkeä: Paavali piti viedä vahingoittumattomana sadan kilometrin matka roomalaisen maaherran luo Kesareaan.

Maaherra Felix oli ollut orja ennen uraputkeen pääsyä. Historiankirjoihin on jäänyt hänestä maininta, jonka mukaan hän käytti valtaansa paremminkin orjalle sopivassa hengessä. Hänet tunnettiin täysin häikäilemättömänä ja julmana hallitsijana. Tällaisen hallitsijan eteen komentaja oli lähettämässä Paavalin. Saatekirjeessä Claudius suurenteli omaa rooliaan, mutta myönsi, ettei Paavali ollut minkään sortin rikollinen.

Paavalin hyväksi toimitaan ja hänestä kirjoitetaan, mutta hän on itse vaiti. ”…aika olla vaiti ja aika puhua” (Saarn. 3:7).