Ma 15.6.2026

Joh. 6:1-15

1Tämän jälkeen Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. 2Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. 3Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. 4Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä. 5Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” 6Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. 7Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” 8Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: 9”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?” 10Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. 11Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. 12Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” 13He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä. 14Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” 15Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Ihmeitä

Oppineille ajatus siitä, että Jeesus olisi todella ruokkinut tuhansia ihmisiä, oli luonnonlakien vastaista. Sen olisi tarvinnut olla ihme, eikä ihmeitä usein tapahdu. Myös VT:ssa kerrotaan ruokkimisihmeestä (2. Kun.4:42-44), jonka kulku on samanlainen kuin tämän. Olisiko Jeesus siis profeetta, joka nyt toistaa Jumalan teon?

Nykyäänkin ihmeitä pyritään selittämään vaikka millä tavoin. Silti jatkuvasti tapahtuu asioita, joita ei voi järjellisesti selittää. Konkreettisimpia ihmeitä ovat erilaiset parantumiset. Kun on itse nähnyt, miten rukouksen voimalla esimerkiksi kova migreeni helpottaa, on lopulta mahdotonta olla uskomatta. Vielä suurempi ihme on nähdä täydellinen mielenmuutos sellaisessa ihmisessä, joka on aiemmin vastustanut Jumalaa kaikella voimallaan. Yleensä tällainen kääntyminen tuo mukanaan myös aika suuren elämänmuutoksen, joka on helppo havaita.

Miksi ihmeitä on niin vaikea uskoa? Vai onko niiden uskominen sinulle helppoa?

Olisiko jokin asia voinut vakuuttaa väkijoukon Jeesuksen jumaluudesta?

Lataa Liftari sovelluskaupasta

Lataa
×
PWA Add to Home Icon

Lataa Liftari sovelluskaupasta

×