Ma 24.8.2026

2. Tess. 1:1-12

1Paavali, Silvanus ja Timoteus tervehtivät Tessalonikan seurakuntaa, joka elää Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. 2Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

3Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. 4Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte. 5Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, että hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi te nyt myös kärsitte. 6Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, 7mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta 8tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. 9Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, 10kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen. Olettehan tekin niitä, jotka ovat uskoneet meidän todistuksemme. 11Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. 12Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti.

Vainot ja lähestyvä tuomio

Paavalin tiimin mielialat vaihtelivat siinä missä ihmisten yleensäkin. Nyt edellisen kirjeen innostus oli vaihtunut tyyneen harkintaan ja hyvä niin, sillä kumpaakin tarvitaan. Kaikella on aikansa. Aika on hihhuloida sydämensä pohjasta, mutta aika on istahtaa myös harkitsemaan. Innostuksen vallassa kirjoitettu ensimmäinen kirje vaati joitakin tarkennuksia. Nyt oli niiden aika.

Kadotuksella tarkoitetaan ikuista, peruuttamatonta eroa Jumalasta, elämästä, rakkaudesta ja hyvyydestä. Pelastus on ikuista, autuaallista yhteyttä Jumalaan ja osallisuutta siihen. Luvusta näkee, että seurakunta eli jatkuvasti vainosta ja sorrosta kärsien. Uskovilla on kuitenkin pelastus, eikä heidän tarvitse käyttää kyynärpäitään oikeuksiensa ajamiseen. Sen voi jättää Jumalan huoleksi. Hän on oikeamielinen tuomari. Uskova voi vapautua rakastamaan ja iloitsemaan.