Ti 28.7.2026

Luuk. 17:11-19

11Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. 12Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän 13ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” 14Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. 15Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, 16lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. 17Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? 18Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” 19Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

Jeesuksen radikaali teko

Samarian ja Galilean rajaseudulla oli riittävän autioita paikkoja spitaalisten oleskella. Juutalaiset ja samarialaiset vihasivat toisiaan. Spitaaliset olivat kuitenkin eristettyjä. He olivat ennen kaikkea spitaalisia, ja vasta toissijaisesti kansansa jäseniä. Niinpä samarialaisille ja juutalaisille spitaalisille kelpasi mainiosti toistensa vertaistuki – sairaus oli heidän yhteinen vihollisensa.

Spitaali oli hyvin tarttuva tauti – eikä se ole vieläkään täysin maailmasta hävinnyt. Mooseksen laki (3. Moos. 13) velvoitti eristämään spitaaliin sairastuneet leirin tai asutuksen ulkopuolelle, kulkemaan risoissa vaatteissa, soittamaan tiukua ja huutamaan mahdollisille vastaantulijoille: ”Varokaa, olen saastainen!”. Kuvittele, että joutuisit itse elämään aina huutoetäisyyden päässä kavereistasi, ja jos joku yrittäisikin sinua lähestyä, sinun pitäisi siitä kovaan ääneen varoittaa. Aika rankkaa, eikö totta? Sellaisessa tilanteessa olisi aika ihmeellistä, että joku tulisikin kohti ja jopa koskisi! Sellainen Jeesus on – hän ei karta ketään.