La 19.9.2026

Joh. 14:8-14

8Filippus sanoi hänelle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” 9Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? 10Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. 11Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. 12”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, 13ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. 14Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

Katso poikaa niin näet isän

Meilläkin on Filippuksen tavoin joskus varmasti kova halu nähdä Isä. Ihminenhän uskoo varmimmin juuri silloin, kun näkee jotain. Jeesus vastaa Filippukselle – ja oikeastaan myös meille – ytimekkäästi, eikä jätä mitään epäilyksen varaan: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”. Jumala ja Jeesus ovat siis yhtä, tai toisin sanoen Isä ja Poika ovat yhtä. Tämä yhteys on täydellinen. Kun Poika puhuu, puhuu myös Isä. Pojan teot ovat myös Isän tekoja.

Jumalan valtakunta tulee siis Jeesuksen kautta lähelle meitä, sinua ja minua. Jeesus oli ihminen ja sellaiseksi hänet on hyvä myös mielessään kuvitella: hänen piti nukkua ja syödä, hän väsyi ja innostui, ystävät olivat hänelle tärkeitä. Tällainen Jeesus tuntuu läheiseltä ja lähestyttävältä. Mutta samalla hän oli myös Jumala, ja sellaisena pystyy antamaan meille jotain paljon enemmän kuin kukaan muu ystävämme: ikuisen elämän.